Me 3 Step IT:ssä puhumme erityisestä 3 Step IT -asenteesta yrityskulttuurista puhuttaessa. Oikea asenne on kaiken toiminnan ja menestyksen perusta yrityksessämme. 3 Step IT -asenne yhdistää kaikkia työntekijöitämme ja asenne on yksi vahvimmista kriteereistä uusia työntekijöitä valittaessa. 3 Step IT -asenne kiteytyy seuraaviin työntekijöidemme yhdessä sopimiin arvoihin:
Ilo ja yrittäjyys
3 Step IT on mielestäni maailman paras työpaikka, jossa työn tekeminen on mielekästä ja tekemisen arvoista. Viihtymiseni näkyy asiakkaille hyvänä ja iloisena palveluna. Yrittäjyys merkitsee minulle, että olen valmis tuottamaan sen pienen lisän, jolla ylitän asiakkaiden, työkavereiden ja läheisteni odotukset sekä pidän heille antamani lupaukset.
Kasvu ja kehitys
Aktiivisen asiakassuhteen hoidon ansiosta tiedän, mitä asiakas odottaa 3 Step IT:ltä ja kehitän jatkuvasti toimintaamme. Haluan menestyä, kasvaa ja kehittyä yrityksen mukana ihmisenä ja ammattilaisena.
Rehellisyys ja pitkäjänteisyys
Olen avoin ja rehellinen asiakkaille, työkavereille ja läheisilleni. Toimintani ja päätökseni johtavat molemminpuolin kannattavaan ja kestävään kumppanuuteen asiakkaiden kanssa.
Vastuuntunto ja yhteistyö
Toimin sovittujen pelisääntöjen mukaisesti tukien työkavereitani ja asiakkaitani yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimintani 3 Step IT:ssä mahdollistaa luonnonvarojen kestävän hyödyntämisen.